Loppuaika ja yhteenveto

Loppuaika ja yhteenveto

Rankalta Trans-Siperian reissulta kotiuduttuamme ei hirveästi lepoaikaa suotu kun jo seuraavana päivänä koulukaverimme Lappeenrannasta pamahtivat Pietariin excursion merkeissä. Heidän hoidettuaan excursion pakollisen yritysvierailun, tuli tietysti meidän vuoro perehdyttää heidät paikalliseen ruoka- ja juomakulttuurin, joka tarkoitti aivan normaalisti erittäin nopeaa vierailua McDonaldsiin ja siitä juoksujalkaa kohti kantakapakkaamme Kontakt Baria. Täällä vietimme muutaman tunnin VodkaKaljaShisha-alotteluiden merkeissä ja tästä kykenevät jatkoivat suurempaan yökerhoon, osa suuntasi suoraan nukkumaan ja osa jäi Kontaktiin vielä etsimään ”kadonnutta” kännykkää. Loppuilta meni miten meni, eikä siitä sen enempää. Seuraavana päivänä kaikkensa antaneet exculaiset suuntasivat onneksi jo takaisin Lappeenrantaan ja saimme itse ansaitun parin päivän levon. Pietarissa viihdyimme reissun jälkeen oikeastaan ainoastaan n. viikon, kun tulikin jo aika lähteä Suomeen viettämään vappua. Tässä vaiheessa jo viimein tajusi, ettei vaihtoaikaa enää liiemmin ole jäljellä. 

Suomesta palattuamme olikin ensimmäisen (ja viimeisen) tentin aika. Kyseessä oli ainoa maisteritason kurssi budgeting and business performance, jonka johdosta jopa hieman mietitytti, ettei kyseessä välttämättä ole mikään läpihuutojuttu. Tentin ryssiminen ei sinänsä tietenkään haittaa, mutta olimme laskeneet venäjällä suoritettavat opintopisteet totta kai sen verran tarkkaan, ettei yhdestäkään kurssista ollut varaa ottaa hylättyä. Yhden päivän intensiivisen lukemisen jälkeen menimme tenttiin vain huomataksemme, että se oli lievästi sanottuna kevytmuotoinen farssi. Meille oli etukäteen ilmoitettu tentin rakenne, joka tietenkään ei loppupeleissä ollut sitten sinnepäinkään ja useat kysymykset eivät koskeneet lainkaan aiheita, joita olimme kurssilla käsitelleet. Lisäksi heti tentin alkaessa kävi harvinaisen selväksi, että muistiinpanojen ja läppäreiden käyttö on täysin hyväksyttävää. Onneksi Jaakolla sattui olemaan läppäri mukana, jonka voimalla pääsimme tentit kunniakkaasti läpi. Puolet tenttiajasta toisaalta meni harmitellessa sitä, että olimme hukanneet kokonaisen päivän tenttiin lukiessa ja täysin TURHAAN.

Seuraavalla viikolla olikin sitten viimeisen kurssin Project Managementin aika, jota opetti suomalainen professori saimaan ammattikorkeakoulusta. No totta kai, koska kyseessä oli suomalainen professori, osoittautui kurssi ylivoimaisesti työläimmäksi. Onneksi kaappasimme ryhmäämme ranskalaisen herrasmiehen, paskanpuhujan mestarin, joka suorastaan vaati, että saa kirjoittaa käytännössä koko raporttimme. Tämän hän myöskin teki, joten me pääsimme onneksi suhteellisen helpolla vaikka aikaa vievää tämä kurssi silti oli, eikä viikon aikana hirveästi kerinnyt muuta tehdä. Kurssin aiheuttamasta suunnattomasta stressistä johtuen päätimme varata kevyen nollausreissun, tällä kertaa junan sijasta laivalla, ja ostimme liput neljän päivän risteilylle; Pietari-Helsinki-Tukholma-Tallinna-Pietari. Taataksemme maksimaalisen rentoutumisen päätimme samaan syssyyn maksaa hieman ekstraa ja ostaa all inclusive- juomarannekkeet, joilla saimme koko risteilyn ajan melkein laivan jokaisesta baarista ilmaiset juotavat. Laskimme, että pitäisi juoda noin 10 juomaa risteilyn aikana, jotta ranneke maksaisi itsensä takaisin. Siis NELJÄN (4) päivän aikana. Kuulostaa hyvältä eikö? Risteilylle oli lähdössä meidän lisäksemme noin 20 muuta vaihtaria, joten hauskaa aikaa oli tiedossa.

Risteily tulikin todella nopeasti vastaan ja näin säntäsimme innokkaana vuosisadan risteilylle. St. Peterlinen laiva oli ihan ok siisti ja ilmakin oli koko risteilyn ajan mitä mainioin, joten olosuhteista ei ainakaan jäänyt kiinni. Risteilyn ideahan on sinänsä todella hyvä, jokaisessa kaupungissa ollaan aikaisin aamulla ja liikkeelle lähdetään vasta illalla, joten aikaa kaupunkikierroksille on riittävästi. Helsinki ei ainoana kaupunkina hirveästi meitä kiinnostanut ja me kaksi tyydyimmekin menemään Verkkokaupan alapuolella olevaan Hesburgeriin ja kipinkapin takaisin laivaan muiden kiertäessä kaupunkia. Kaikenlisäksi Helsinki oli yllättäen ainoa kaupunki, jossa ilma ei ollut mairitteleva..

Toisen laivayön jälkeen edessä häämötti kaunis Tukholma. Tässä vaiheessa nimeltä mainitsemattoman henkilön (Jaakko) matkantekoon iski kuitenkin hieman takapakkia, nimittäin täysin puuntakaa iskeytynyt MERISAIRAUS. Muiden sännätessä maihin paikallisten herkkujen pariin, tyytyi Jaakko lepuuttamaan kaikkensa antanutta kroppaansa koko päivän laivan hytissä. Tämä kuitenkin tepsi ja illan tullessa kyseessä olikin jälleen kuin toinen mies. Risteilystä en nyt sen pidempää tarinaa lähde antamaan, kaikki sujui loppuun asti mallikkaasti, eikä kukaan ryhmästämme jäänyt matkan varrelle. Kuten mainittu, ideana kyseinen risteily on sanalla sanottuna kaunis, mutta neljä päivää on yksinkertaisesti liikaa. Varsinkin pahamaineiset rannekkeet ranteessa, jotka eivät edes suostuneet katoamaan matkan aikana. Veikkaisin, että risteily oli huomattavasti antoisampi muualta Euroopasta saapuneille vaihtareille, jotka eivät olleet jo kyllästymiseen asti seilanneet Suomesta Tallinnaan/Tukholmaan. Väitän, että lähden uudestaan ennemmin Trans-Siperialle, kuin neljän päivän risteilylle. Rohkenen myös väittää hyttimme neljännen henkilön, ainoan naisen, olevan vankasti samaa mieltä kanssani, vaikka hän ei ole edes kokenut viikon kestävää junassa hikoilua keskellä Siperiaa.

No, tämänkään reissun jälkeen ei lepoaikaa suotu. Kävellessämme muutaman tunnin yöunien jälkeen vihdoin kohti asuntolaamme kuin zombiet, saan äidiltä tekstiviestin kuinka hän innokkaasti odottaa, että kaksi reipasta turistiopasta saapuvat esittelemään kaupunkia.  Kyllä, äiti sekä ehkä 7 hänen kaveriansa olivat saapuneet Pietariin innokkaina ja valmiina näkemään miljoonakaupungin kahdessa päivässä. Noh, kävimme heidän kanssaan jokilaivaristeilyllä, Iisakin kirkossa, parissa ravintolassa ja.. Siinä se. Onneksi sain heidät varaamaan hotellin suuren ostoskeskusten vierestä, jossa meitä ei tietenkään oppaiksi tarvittu. Myös Venäjä-Suomi jääkiekon MM-finaali osui näille päiville ja se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus katsoa Venäjällä, paikallisesta baarista käsin. Ottelun aluksi Suomen kannattaminen oli lievästi sanottuna ujoa, mutta äkkiä tajusimme, että meitä suomalaisia oli baarissa enemmän kuin paikallisia. Tästä lähtikin mieletön kannustuskilpailu venäläisten ja suomalaisten kesken, ja vaikka ottelua emme voittaneetkaan, kannustuskilpailussa olimme vähintäänkin tasoissa.

Ja näin olikin jo toukokuun loppu ja Jaakko joutui lähtemään jo lopullisesti Suomeen. Siis h*elvetti. Koko lukukausi oli jo ohi vaikka vasta saavuttiin pelokkaina poikina suureen ja kertomusten mukaan niin vaaralliseen Pietariin. Kertomusten, joita vanhemmat ihmiset olivat maasta kertoneet. Ihmiset, jotka eivät välttämättä olleet Venäjällä edes koskaan käyneet. Noh, ennen oli ennen, mutta etenkin Pietari oli suunnattoman kaunis ja mahdollisuuksia täynnä oleva kaupunki, ja suosittelenkin jokaista ihmistä asettamaan hivenen ennakkoluuloja sivuun ja lähtemään käymään paikanpäällä. Toki varoillaan tulee olla, mutta eipä meidän kokemusten perusteella kaupunkina ole muita suurkaupunkeja vaarallisempi. Jokatapauksessa Jaakko siis joutui jo lähtemään kohti Suomea ja tasaiseen tahtiin myös muut opiskelijat, koulu kun oli jo taputeltu. Itse kuitenkin päätin ottaa kaiken irti ja viihtyä kesäkuun loppuun asti, johon saakka viisumi oli voimassa. Kesäkuu meni myös nopeasti, lähinnä monia läksiäisiä juhlien ja jalkapalloa katsoen. Myös hieman etäämmällä oleva kuuluisa Pietarhovin puisto tuli nähtyä, aito venäläinen huvipuisto koettua sekä saatiinpa yhtenä päivänä kaverin kanssa myös rullaluistimet vuokrattua käyttöömme. Niin ja saimme myös loppuarvosanat kursseista ja onneksi kaikki läpi. Venäjän kielestä aivan normaalisti arvosana 5, joku voisi luulla, että osaamme muutakin kuin esitellä itsemme. Tämä oli myös melko hyvä suoritus siihen nähden, että osallistumisprosentti ”ei ihan” olisi riittänyt läpipääsyyn Suomessa.

Koska tää blogin kirjottaminen on vaan sen verran mukavaa puuhaa, niin kaipa tähän voisi jonku pikku yhteenvedon vielä kirjottaa. Lähinnä kerron joitain asioita, joista voisi olla hyötyä ihmisille, jotka harkitsevat Pietariin vaihtoon lähtöä, mutta jotain saattaa myös muut matkaajat saada irti.

Kuten varmaan on jo käynyt ilmi, vaihto oli kokonaisuudessaan aivan mielettömän upee kokemus ja lähtisin millon vaan uudestaan. Ja eiköhän me molemmat tästä viisumit hommata, jotta pääsee Pietarissa käymään jatkossakin helposti kun siltä tuntuu. Venäjä yllätti todella positiivisesti, eikä vain Pietari vaan koko Siperia aina kaukaista Vladivostokia myöten. Vaikka ei paikallisten kanssa älyttömän paljon oltu tekemisissä, niin tästä huolimatta myös ihmisistä jäi ennakkoluuloihin nähden tosi positiivinen kuva. Suosittelen siis lämpimästi Venäjälle matkustamista ja vaihtoa Pietariin, ja jos oikeesti lähdet ja tulee kysyttävää nii saa vapaasti kyllä kysyä. Toki jos Venäjälle vaihtoon lähtee niin kannattaa varautua, ettei kaikki asiat aina hoidu kovin yksinkertaisesti, mutta tähänkin tottuu nopeasti.

Ihmisille, jotka harkitsee vaihtoon lähtöä, niin voisi hieman vielä kertoa meidän koulustamme. Kurssit siis olivat viikon kestäviä 3 opintopisteen intensiivikursseja, joihin sisältyi joko presentaatio(ita) tai tentti (joihinkin ehkä molemmat). Tämän lisäksi tuli opiskella venäjänkieltä 9 opintopisteen edestä, noin 10h viikossa. Tämä kuulosti ainakin itselleni todella paljolta, mutta tästä ei tarvitse stressiä ottaa, paikalta voi olla pois vähintäänkin reilusti. Etenkin omalle kohdalleni osuneet lauantai aamupäivä luennot olivat henkilökohtainen heikkous. Enpä oikeastaan käynyt. Mitä on muiden vaihdossa olleiden kouluista kuullut, niin meidän koulunkäyntimme oli verrattaen todella helppoa. Toki intensiiviviikoilla sai töitä tehdä, mutta läpipääsyä ei tarvinnut suuremmin stressata. Etenkään kun arvostelu määräytyi 10 minuutin ryhmäesitysten pohjalta. Toki on syytä muistaa, että ainakin meidän yliopistossamme 3 oli alin arvosana, jolla läpäisi kurssin. Intensiiviviikkojen vuoksi meillä oli todella paljon vapaa-aikaa ja reissuille lähteminen oli tehty tästä johtuen helpoksi. Kävimme kielenopintojen lisäksi neljä kurssia, joten meillä oli neljä viikkoa pakollista koulunkäyntiä ja toki tämän lisäksi piti välillä käydä kielenluennollakin näyttäytymässä. Opetus oli pääosin tasokasta ja etenkin venäjän kieltä kyllä oppii jos vain jaksaa luennoilla käydä.

Sitten niille, jotka pähkäilee asumisjärjestelyitä vaihdon ajaksi, niin suosittelen kyllä asuntolaa. Ensinnäkin koulumme ja asuntolamme on aivan keskustassa ja jos näiltä seuduilta lähtee yksityistä asuntoa etsimään, ottaa se hermoille ja etenkin lompakolle. Toiseksi kaikki muutkin vaihtarit ovat asuntolassa, joten paras paikka tutustua muihin kanssaopiskelijoihin. Toki joillekin prinsessoille voi asuntolan yleiset tilat tulla vastaan pienimuotoisen shokin kera, mutta näihin asioihin tottuu pian. Keittiössä pystyy ruokaa tekemään kohtuullisen hyvin ja suihkussakin tulee pääosin aina lämmintä vettä. Asuntolassa käy päivittäin myös siivoja, joten mahdollisia kakkakikkareita lattialla (kyllä, tällaistakin voi käydä) ei tarvitse pitkään katsella eikä arpoa kuka jäljet siivoaa. Hinta oli asuntolassa noin 170e/kk per asukas, joten ei älyttömästi. Ja nettikin kuuluu hintaan.

Aikaisemmista blogeista on saanut lukea, kuinka heti ensimmäisenä päivänä joutuu byrokratian hampaisiin ja uskomattomaan paperihelvettiin. Tämä ei kuitenkaan pitänyt meillä paikkaansa. Kaikki järjestyi paremmin kuin hyvin ja jos oli kysyttävää niin apua sai tuutoreilta/koordinaattoreilta. Ja ei, sun ei tarvitse osata venäjää etukäteen pärjätäksesi. Oikeastaan asioiden hoitaminen (tai yrittäminen) oli suunnattoman hauskaa kun kielitaito oli hyvin lähellä nollaa. Ja jos ei huumori meinannu riittää nii apua saa myös muilta opiskelijoilta, aika moni vaihtareista kuitenkin puhui sujuvasti venäjää.

Sen verran voi myös vinkkiä antaa, että kannattaa heti alusta alkaen ottaa selvää mitä kaupungista löytyy ja lähteä rohkeasti kiertelemään. Itse ainakin aluksi ajatteli, että kyllähän tässä on vielä aikaa kierrellä ja yllättäen kävi niin, että muutama viikko ennen vaihdon päättymistä tajusi, että eihän tässä ole vielä nähnyt kaupunkia laisinkaan. Ja muutamassa viikossa sitä ei kokonaan kerkeäkään nähdä. Nooo se on hyvä, että jää ensi kerrallekin uutta nähtävää.

Ravintoloista voisin äkkiseltään suositella ainakin seuraavia: Kilikia (eritoten ravintolan saslik), cat cafe, zoom cafe sekä coca barin business lunch, joka on saatavilla arkisin aina kello 18 saakka. Venäläisissä ravintoloissa törmää usein siihen, että ruoka tulee erittäin hitaasti ja jokaiselle syöjälle eri aikaa. Muu porukka voi olla jo syönyt kun yksi odottaa vielä ruokaansa. Nämä edellä mainitsemani paikat osoittautuivat kuitenkin todella mielekkäiksi. Lisäksi yhden käynnin perusteella Soviet cafe vaikutti erittäin viihtyisältä paikalta, jossa on tarjolla venäläisiä herkkuja. Yökerhoja en sen enempää lähde suosittelemaan, Pietarissa tarjonta niiden suhteen on laaja ja jokaiselle löytyy jotakin. Itse olimme enimmäkseen lähialueen pienemmissä yökerhoissa. Kannattaa netistä selvitellä yökerho-/ravintolatarjontaa, sieltä löytyy varmasti hyviä vinkkejä.

Eiköhän tässä ollut kaikki, vaihto on taputeltu ja sitä myöten myös blogin kirjoittaminen tulee päätökseensä. Kiitoksia vain kaikille, jotka ovat jaksaneet blogia lukea erittäin epäsäännöllisistä päivityksistä huolimatta. 

Trans-Siperia osa 1

Blogia on tullut päivitettyä vähän huonosti mutta nyt saatiin vihdoin kirjoitettua meidän loppuajasta pietarissa ja Siperian matkastamme. Tässä tulee:

Jo pitkän puheena ollut Trans Siperia junamatka halki venäjän oli vihdoin totta. Matkasimme 4 hengen porukassa josta Jannen tapasimme ensimmäisenä Pietarissa torstaina 3.4. Näyttelimme Jannelle hieman paikkoja päivällä ja illalla ja otimme rinkkamme mukaan ja menimme katsomaan Champions leaguen välieriä irkupubiin josta sitten menimme suoraan Moskovaan lähtevään junaan. Junassa meillä oli paikat avovaunusta jossa kaikilla oli omat sängyt. Viereemme sattui erittäin mukava Valkovenäläinen nuori mies jonka kanssa juttelimme ja joimme vodkaa koko illan kunnes menimme nukkumaan. Aamulla herättyämme olimme perillä Moskovassa. Jannen puhelin oli valitettavasti puhallettu yön aikana mutta se ei tuntunut innokasta matkaajaa haittaavan, lähdimme puhelin kaupoille. 4 matkaajamme Suvi oli myös saapunut Moskovaan jossa kokoonnuimme ja koska meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen Siperian junan lähtöä päätimme lähteä käymään punaisella torilla.

Junamme ensimmäiselle etapille oli Россия 2 joka pitäisi olla kuulemma kaikkein hienoin. Meillä oli oma 4 hengen hytti joka oli kylläkin melko pieni. Hytissä oli vain 4 sänkyä ja keskellä 1 pieni pöytä. Sinne kun läväytimme 4 isoa rinkkaa niin lattiatilaa ei enää ollutkaan yhtään vapaana vaan piti pomppia sänkyjä pitkin jos halusi liikkua. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Omsk joka on kai venäjän 4. suurin kaupunki mutta saimme huomata ettei Omskissa ole sitten yhtään mitään nähtävää! Junamatka meni Omskiin hyvin, sinne oli matkaa muistaakseni jotain 50-60 tuntia joista suurimman osan joko nukuimme, söimme omia eväitämme tai joimme. Ravintolavaunun tarjonta ei ollut kauhean hyvää, mutta hätätapauksessa sielläkin pystyi syömään jos omat nuudelipussit ja jauhoperunamuussi alkoi tökkimään. Ruoka annokset olivat pieniä ja kalliita, ihmiset tulivatkin sinne vain juomaan vodkaa tai olutta. Tapasimme ravintolavaunussa erään vanhemman venäläismiehen joka oli erittäin kiinnostunut meistä, vaikka kielimuuri oli varsin korkea pystyimme kuitenkin keskustelemaan hieman ja mies tarjoili meille juomia samalla kun puhuimme. 

Lopulta saavuimme Omskiin paikallista aikaa muistaakseni 5.30 aamulla. Ajattelimme että kyllähän nyt miljoonakaupungista hotelli löytyy, mutta ei! Ei sitten millään! Aikamme väsyneenä käveltyämme alkoi jo toivokin hiipua kunnes törmäsimme erääseen koiran ulkoiluttajaan jolta kysyimme apua. Hän ei puhunut sanaakaan englantia mutta oli muuten varsin mukava oloinen. Hän kertoi että vie meidät hotellille jos seurataan häntä. Lähdimme kävelemään kaverin perässä junaradan toiselle puolelle hieman kaatopaikkaa muistuttavalle paikalle josta ihme kyllä löytyi hotelli. Hän sai meille varattua huoneen joka osoittautuikin erittäin hienoksi. Huone oli iso ja siellä oli oma jacuzzi josta pojat ottivat ilon irti. Muutaman tunnin unien jälkeen lähdimme pyörimään Omskiin jossa ei tosiaan ollut yhtään mitään nähtävää. Kävimme syömässä tutussa ja turvallisessa kansainvälisessä pikaruokalassa eli KFC:ssä. Illalla osa porukasta lähti käymään vielä Piano nimisessä ravintolassa. Seuraavana aamuna nukuimme pitkään ja kävelimme takaisin juna-asemalle jossa pääsimme seuraavalle etapille kohti Irkutskia.

Junamatka meni pitkälti samoissa merkeissä kuin ensimmäinenkin. Söimme eväitämme, luimme kirjoja, pelasimme kännykällä ja joimme vodkaa ravintolavaunussa muiden venäläisten kanssa. Tapasimme ravintolassa pilkkijoukkueen joka oli menossa Baikal järvelle pilkkikisoihin karsimaan ensivuoden pilkin MM kisoihin jotka pidetään Suomessa. Toivotaan että porukka pääsee suomeen kisoihin, olivat sen verran hauskaa jengiä. Noin 2 vuorokauden matkustamisen jälkeen saavuimme Irkutskiin jossa kello oli taas paikallista aikaa jotain 5.30 aamulla. Tällä kertaa löysimme hotellin ihan omin avuin ihan juna-aseman läheltä ja menimme saman tien muutamaksi tunniksi nukkumaan. Pienten päikkäreiden jälkeen lähdimme suuntaamaan kohti Baikal järveä joka on reilu tunnin ajomatkan päässä Irkutskista. Baikal on maailman syvin järvi, noin 1600m, ja siellä pitäisi olla aivan kristallin kirkasta vettä. Pienen taistelun jälkeen löysimme vihdoin bussiasemalle josta ostimme liput pieneen bussiin joka vei meidät järvelle. Paikka oli todella kaunis mutta järvi oli harmittavasti vielä paksun jääkerroksen peitossa joten vettä emme kauheasti päässyt näkemään. Olimme paikalla vain pari tuntia jonka aikana pidimme pienen piknikin järven rannalla ja otimme tietysti paljon kuvia. Lähdimme viimeisellä bussilla illalla takaisin Irkutskiin jossa kävimme nopeasti pyörähtämässä hotellilla jonka jälkeen pyysimme taksikuskia viemään meidät johonkin paikalliseen yöklubiin. Päädyimme pieneen baariin jossa saman tien pöytään istuttuamme meille tuotiin kuohuviinipullo ja sanottiin että se lähetettiin tuosta viereisestä pöydästä. Hetken epäilimme asiaa mutta joimme sen sitten kuitenkin pois ja pyysimme viereisen pöydän mieskolmikon meidän kanssa istumaan. Hekään eivät kauheasti englantia puhuneet joten yritimme siinä sitten kommunikoida venäjäksi parhaamme mukaan. Itse ehdimme yhdet juomat tilaamaan koko illan aikana ja venäläiset tarjosivat kaiken lopun, jopa taksimatkan takaisin hotellillemme. Syyksi he sanoivat vain että me olemme heidän vieraitamme. Vietimme koko illan heidän kanssaan ja yöllä palasimme takaisin hotellille ja menimme nukkumaan. Seuraavana aamuna nukuimme pitkään ja herättyämme meidän pitikin jo melko pian lähteä taas juna-asemalle kohti pisintä, noin 76 tunnin mittaista matkaa Vladivostokkiin.

 Junamatkalla taas sama kaava kuin aiemmin, eli ei siitä sen enempää. Riutuneena ja erittäin pahan hajuisina saavuimme vihdoin Vladivostokiin joka osoittautui erittäin kauniiksi kaupungiksi. Juna-aseman edessä taas pyörimme varmaankin aika hukassa olevan näköisinä koska kolmikko nuoria tuli kysymään meiltä kohtuu hyvällä englannilla että tarvitaanko apua. Kerroimme heille että tarvitsisimme hotellin yhdeksi yöksi ja he tiesivätkin saman tien halvahkon Hostellin aivan keskustassa johon menimme. He hoitivat taas varauksen puolestamme ja vaihdoimme yhteystiedot. Hostellissa saimme oman pienen 4 hengen huoneen jossa ei ollut juuri muuta kuin sängyt ja tuhottoman kuuma. Huoneemme läpi kulki myös viereisen huoneen asukit joten siinä oli vähän trafiikkia eikä kauheasti omaa rauhaa. Siistiydyimme nopeasti ja lähdimme kaupungille syömään. Löysimme erittäin viihtyisän pizzerian jossa söimme ja joimme hyvin ja melko halvalla. Syöminkien jälkeen soitimme kolmikolle ja sovimme tapaavamme baarissa. Vladi niminen kaveri veikin meidät melkoiseen underground paikkaan. Baari oli vanhan kerrostalon alakerrassa eikä sinne ollut mitään opasteita tai merkkejä. Paikka oli kuulemma jonkun ”kaveriporukan” omistama piilokapakka jossa he pienehköllä porukalla viettävät aikaa. Baari koostui kahdesta huoneesta jossa toisessa oli muutama sohvaryhmä, baaritiski ja televisiot ja pelikonsoli. Toinen huone oli vain suuri täysin pimeä elokuvateatterihuone jossa oli suuri videotykki jossa näytettiin toimintaleffojen parhaimpia kohtauksia. Olimme paikassa pari tuntia jonka aikana puhuimme vaikka kuinka monen nuoren kanssa. He olivat erittäin kiinnostuneita siitä miten olemme saapuneet Vladivostokiin ja pitivät meitä melkoisen hulluina kun lähdimme tuollaiselle reissulle ihan huvin vuoksi. Loppuillasta suuntasimme vielä toiseen ihan oikeaan yöklubiin jossa vietimme muutaman tunnin ja lähdimme takaisin hotellille. Seuraavana aamuna oli hyvästien aika, kun Janne ja Suvi lähtivät takaisin Suomeen ja minä ja Beni jatkoimme matkaamme kohti Etelä-Koreaa ja Seoulia.

Dans Le Noir

Kävimme 8 hengen porukalla syömässä Sokos hotel palace bridgen yhteydessä sijaitsevassa Ranskalaisessa Dans Le Noir (englanniksi suunnilleen in the black) ravintolassa. Saimme vinkin ravintolasta erään kurssimme luennoitsijalta, joka kehui paikkaa todella mielenkiintoiseksi. Ravintolan konsepti on siis sellainen että siellä syödään täydellisessä pimeydessä, eli et näe mitä syöt tai juot. Kun saavuimme ravintolaan, meille annettiin menu eteen jossa oli 4 vaihtoehtoa. Sai valita joko kasvista, kalaa, lihaa tai kokin yllätyksen. Muuta menusta ei kerrottu. Hinta kolmen ruokalajin illalliselle oli 2200 RUB eli reilu 50€, melko kallista mutta oli todellakin hintansa arvoista! Menujen valinnat meni porukassa suunnilleen puoliksi, osa otti yllätyksen ja muut liha menun. Samalla saimme valita myös juomat joista kerrottiin myöskin hyvin vähän. Oli lähinnä olutta, puna tai valkoviiniä, jotain yllätysdrinkkejä ja yllätysviinejä. Itse tilasin olutta ja otimme vielä pullon punaviiniä muutaman kaveri kesken. Ei hajuakaan mitä viiniä tai olutta join mutta hyviä olivat molemmat. Samalla kun teimme tilauksen, kerroimme nimemme tarjoilijalle. 

Tilauksen tehtyämme meidät vietiin hämärään huoneeseen jossa meidät otti vastaan oma tarjoilijamme. Kaikki ravintolan tarjoilijat ovat sokeita joka taitaa olla osa ravintolan tarkoitustakin että pystytään tarjoamaan töitä myös sokeille ihmisille. Tarjoilija laittoi meidät jonoon nimijärjestyksessä jossa olimme tilauksemmekin tehneet jonka jälkeen laitoimme kädet toistemme hartioille ja lähdimme tarjoilijan opastuksella pimeyteen. Ja todellakin pimeys oli aivan täydellinen, ei minkään näköistä pientäkään valonkajastusta mistään. Jonkun aikaa käveltyämme tarjoilija ohjasi jokaisen omalle tuolilleen pöydän ääreen ja siinä sitten istuimme ja haparoimme hetken että saimme vähän kuvaa missä kukakin istuu ja minkä kokoinen pöytä meillä on :D Tarjoilija toi melko nopeasti kaikkien juomat ja saimme itse kaataa viinin pullosta laseihin. Tämäkin oli aluksi melko hankalaa, pakko oli vain laittaa sormi lasiin ja kun kaatoi niin sitten tunsi milloin viini koskettaa sormenpäätä. Alkupalat tulivat nopeasti ja ne olivat todella hyviä. Oli todella hauskaa aloittaa syömään koska ensinnäkin ei ollut harmainta aavistusta mitä lautasella oli ja kuinka paljon. Aluksi haarukan ja veitsen käyttö tuntui melkein mahdottomalta, aina kun luulit saavasi haarukalle jotain ja laitoit sen suuhun se olikin tyhjä. Tähän alkoi kyllä sitten tottua ja lopulta pystyi syömään jo kohtuu hyvin. Käsiä joutui kuitenkin käyttämään apuna aina viimeistään loppuvaiheessa kun piti tarkistaa jäikö lautaselle vielä jotain syötävää. Samalla kun söimme yritimme arvuutella porukalla mitä lautasella mahtoi olla, jotkut arvaukset osuivat nappiin mutta jotkut menivät kyllä aivan metsään :D

Sama jatkui läpi pääruuan ja jälkiruuan. Kun näkö häviää niin sen kyllä huomaa että muut aistit paranivat, kuuntelemalla pystyi luomaan melko hyvän käsityksen ympäröivästä tilasta ja ihmisistä. Ruokailussa meni aikaa yhteensä ehkä noin 1,5 tuntia jonka jälkeen tarjoilija tuli hakemaan meidät pöydästä ja kävelimme taas jonossa toisista kiinni pitäen takaisin valoon. Vaikka ensimmäisenä saavuimme hämärään tilaan niin kyllä silmiin sattui ja kesti hetken aikaa kun tottui taas siihen että näkee.

Palasimme takaisin sohville jossa teimme tilauksemme ensi kertaa ja siellä saimme menun jossa oli kuvat ja tekstit siitä mitä olimme syöneet. Oli todella hauska nähdä kuvat annoksista, en ihan ollut ajatellut samannäköisiksi :D

Kokemus oli todella hieno ja erikoinen. Suosittelen todellakin kaikille samaa kokemusta jos joskus tulee mahdollisuus mennä. Kaikki muutkin ryhmästämme kehui paikkaa ja sanoivat että oli kyllä uskomaton kokemus ja täysin rahansa arvoinen.  Loppuillasta jatkoimme vielä saman porukan voimin pieneen siistiin pubiin jossa keskustelimme näitä yöhön asti. Kiitos kaikille ketkä olivat mukana!

Ensi viikolla starttaa kauan odotettu matkamme Trans Siperialla koko venäjän halki Vladivostokkiin. Mukaamme tulee kaksi ystäväämme Helsingistä jonka toisen tapaamme ensin Pietarissa ja toisen Moskovassa. Vladivostokin jälkeen lennämme vielä Benin kanssa Etelä-Koreaan Souliin muutamaksi päiväksi jossa olisi tarkoitusta nähdä koulukavereitamme Eerikkiä Harria ja Eskoa Lappeenrannasta. Yritän saada vielä jonkun blogitekstin kirjoitettua ennen sitä.